Ai ovatko kasvaneet?

Kyllä ovat. Tänään osa porukasta söi ihan oikeaa jauhelihaa, johon oli sekoitettu Baby-cattia- Minni kyllä mulkaisi vihaisesti tyyliin "mitä hittoa sä annat noille ja millä oikeudella?"
Kuvassa alimmaisena kolli, joka syö ja nukkuu eniten. Joku voisi sanoa, että sehän kerää voimia metsästystä varten, mutta siihen minulla on ihan empiiristä ja välitöntä tutkimus/havainto -tietoa: tyttökissat ovat uteliaampia ja "tää on faktaa". -Varsinkin yksi tyttökissa (taas puhun näköjään otuksesta joka juuri ei ole kuvassa, ääh -näitä on oikeasti vaikea kuvata, kun päivänvalo on huono, eikä ole ammattilaisvaloja, eikä pentuja voi tietenkään viedä vielä ulos) on hirveän villi jo nyt: kaikkea tutkitaan, kaikkea muka metsästetään sanomalehtien alta (mistä muut eivät tiedä vielä mitään).
Mutta, samainen tyttö on myös äänekkäin valittaja. Varmaan joku kissa-feministi ;D


Minni on alkanut repiä ns. pahvilaatikkopesää ja pennut ovat oppineet sen: nekin repivät pikkuhampaillaan kovasti pahvilaatikkopesän reunoja rikki. Nyt kun tuo porukka on alkanut uskaltautua hillumaan ympäri olohuonetta, niin uteliaisuus näköjään tuotti tulosta: kirjahyllyn alimmasta osiosta löytyi "IHANA" kori...
Sinne mentiin kaikki, emo ja poikaset. Hmm, siirsin tuon korin kuitenkin tuonne kissojen paikkaan tuonne olohuoneen yhteen nurkkaan (joka on siis täysin pyhitetty heille, leluineen, pissapaikkoineen, köysineen jne). Seuraamme tilannetta ;)

Pennut yli 3 viikoa ja kaikki hyvin!

Tässä kolme söpöläistä neljästä. Ne ovat alkaneet kehittyä huimasti tällä viikolla: ovat jo hereillä jonkun aikaa, kävelevät huterasti kuin hidastetussa elokuvassa, kunnes yhtäkkiä ottavat pienen spurtin -ja kellahtavat kumoon. Ja nyt jo ovat kovat kiehnäykset ja painit käynnissä, vaikka koordinaatio on vähän hakusessa ;)
Pesästä on uskallettu myös ulkopuolelle. Hassua, miten nyt jo näkyy luonne-erot, tai näkyiväthän ne jo ihan alusta asti. Toinen punaisista, jolla valkoiset "sukat" (tyttö), on selvästi villein ja äänekkäin. Kolli tuntuu toistaiseksi rauhallisimmalta! Toinen tummista, jonka lempinimi on Apina -koska sillä on ihan pikkuapinamainen vaalea naama-, on myös villi ja utelias (ei tässä kuvassa).
1. matokuuri annettu 12. 12. 12

Tässä "Apina" kylläisenä simahtaneena, ikää reilu viikko.

Välillä opiskelua

Minnin pentujen hoito on ollut lähinnä emon hommaa. Sekä ruokinta että vessahommat ovat olleet emon hallussa, joten minä olen ehtinyt paneutua taidehistorian opiskeluun ja tenttiin, joka oli lokakuun viimeinen päivä. Itse asiassa luin siihen enemmän kuin aikaisempiin tentteihin estetiikassa, koska alue oli valtavan laaja (n. 16 000 eKr–renesansiin 1500 jKr) ja materiaalia tajuton määrä.
Aloin tehdä muistiinpanoja tyyliin aikajana eli teippasin kunkin aikajakson/tyylin paperit yhteen. Piirsin muistinvirkistykseksi pikku kuvat tärkeimmistä teoksista ja rakennuksista. Huomasin tuhertavani parhaimmillani kymmenenkin tuntia päivässä. -Papereita kertyi 41 kpl ;)

Toisaalta oli ihan kivaa tutkia ja piirrellä. Itse tentti oli vaikea, suunnilleen puolet pääsi läpi. Kukaan ei saanut 5:sta (joka kuulemma onkin erittäin harvinainen), taisi olla yksi 4. Sain kolmosen ja olen ihan tyytyväinen, sillä vähän mokasin tunnistustehtävä-osion -joka oli ihan tajuttoman vaikea, mukana mm. kuva, jota ei ollut mun 92 -kirjan painoksessa! Ilmeisesti ne pari muuta osiota olivat menneet hyvin.

Minnin yllätyspennut!

Tätä se mouruaminen tuotti: maanantaina 19. 11. puoli kahden aikaan iltapäivällä Minnin synnytys alkoi. Onneksi oli päivä! Olin puhelimessa, kun huomasin, että Minni käyttäytyi oudosti; kehräsi ja naukui samaan aikaan. Sitten läähätti hieman, käyskenteli ympäriinsä ja jätti ensin visvaisen näköisen klöntin matolle, sen jälkeen tulikin ns. lapsivedet. Arvasin, että nyt se alkaa.
Eka pentu vähän säikäytti Minnin ja se pyöri ympyrää kuin ihmetellen, että mitä tuolta oikein tulee! Hyvä, että sain pennun kaapattua, ettei kopsahtanut lattialle - Minni kun ei heti mennyt pesään, jonka olin tehnyt -itse asiassa olin tehnyt kolmekin vaihtoehtoa...
Minni päätti sitten synnyttää Essin nuhjuisen ja karvaisen peiton päällä.

Tässä väriduo tumma-puna-tumma-puna, ikää kolme päivää. Kuten kuvasta näkyy, isä on siis punainen kolli;) En tiedä vielä, montako urosta tai naarasta, kun ei oikein vielä erota. Synnytyksessä jouduin tosiaan olemaan hieman kätilönä, kun ekaa napanuoraa Minni ei osannut katkaista, enkä melkein minäkään. Ohjeiden mukaan se nirhaistaan kynsillä, mutta aikamoisen sitkeä kuminauha se oli!

Toinen ja kolmas pentu syntyivät puolen tunnin välein. Minni osasi katkaista/nirhaista hampailla napanuorat ja nuoli poikaset kuiviksi. Katselin Minnin vatsaa ja mietin, että kyllä siellä vielä ainakin yksi on ja niin olikin. Vajaan tunnin kuluttua syntyi neljäs pentu, mutta täysin tiiviisti ehjän kalvon sisällä, eikä Minni purrut kalvoa rikki, vaan haisteli vain ihmeissään. Puutuin tilanteeseen ja revin sikiöpussin auki. Hieroin pyyhkeellä limat pois suun edestä ja kuivasin pentua, jotta päästelisi ne samat vinkaisut kuin edelliset. -Ja tulihan se vinkaisu! Nyt Minnikin heräsi ja alkoi nirhaamaan napanuoraa sekä nuolemaan poikasta. Huh, kaikki oli hyvin ja Minni alkoi kehräämään. Se näytti siltä, että tämä oli tässä ja niin se olikin. Tuore äiti kehräsikin sitten koko illan ja oli hyvin tyytyväisen oloinen.

Paluu kaupunkiin, hetkeksi

Kanat yöpuulla, tässä järjestyksessä eli pikkumusta joutuu nukkumaan 
alemmalla orrella kuin muut (vaikka onkin kaunein!)

Blogini oli lukittuna pari viikkoa (jostain syystä roskapostiblogi-epäily!), joten nyt kun tarkistukset on tehty ja lukitukset poistettu, saan nyt vasta julkaistua tämän viime viikon tekstin:
Nyt on alkanut varsinainen säätäminen ajan kanssa, kun Apin lomat on käytetty ja minullakin alkoivat taas opinnot (opintovapaalla töistä). Luentoja on toistaiseksi kerran viikossa, mutta lukemista riittää joka päivälle, joinain viikkoina myös esseiden kirjoittamista. 

Jatkan nyt toista vuotta tätä opintovapaata, viime vuosi meni estetiikan opinnoissa (Avoin Yliopisto). Keväällä, kun kasvimaalla tuli vietettyä kaikki mahdollinen aika, olivat kädet ja kynnenaluset niin pinttyneet mullasta, että melkein hävetti istua luentosalissa kynä kädessä. Vierustoveri varmaan ihmetteli, että mikä likakäsi tuokin on. Toisaalta mulla oli hyvin maanläheinen olo, vaikka kuuntelinkin taidefilosofisia pohdintoja taiteesta sekä aistien välittämistä kokemuksista -ja teorioista, missä taideteos kehkeytyy: mielessä, kohteessa itsessään, kulttuurissa, puheessa vai missä? Välillä mietin kitkemääni juolavehnää ja kuulemiani teorioita, kuinka asiat voidaan nähdä ja selittää monella tavalla. Rikkaruohona juolavehnä on melko kiistaton tapaus, se vaan on tietyillä ominaisuuksilla varustettu sitkeä kasvi. Jos joku taiteilija laittaisi sen galleriaan, tulisi juolavehnästäkin osa taidemaailmaa ;)

Juolavehnä 1: "Kasvan ja leviän parin sentin välein ja joka palasta" 

Juolavehnä 2: "Maan pinnalla pieni, maan alla iso"

Taidehistorian (pitkät, neljän tunnin!) luennot ovat loppuiltapäivästä. Järjestelimme asiat niin, että lähdin Apin mukana kaupunkiin, Api jäi töihin ja minä jatkoin kaupunkiasuntoomme koiran kanssa. Minni ja kanat jäivät tänne. Api tuli töistä suoraan tänne maalle, päästi kanat vapaaksi ja hoiteli muutenkin eläimet. Minä ja koira tultiin seuraavana päivänä takaisin Apin kyydissä. Hieman hankalaa, mutta tällainen ratkaisu on kerran viikossa tehtävä, toistaiseksi.

Välillä on mukavaa käydä Helsingin keskustassa ja katsella ihmisiä! Olen nimittäin viettänyt täällä pari kuukautta lähinnä kasvien ja eläinten kanssa. Harmi vaan, että en ehtinyt tavata ystäviä tällä käynnillä. -Onneksi täällä on ollut kyläilijöitä melkein joka viikonloppu, sellainen on katkaissut mukavasti tuon kitkeminen-ruokkiminen-sadon keräämisen ja niiden jatkojalostamisen- rumban.

Api kertoi, että Minni oli varmaankin ikävöinyt meitä, kun oli ollut pihalla ja naukunut kovasti kummallisella äänellä. Sain kuunnella sitä Apin kännykästä videolta. No kyllä oli aikamoista mouruamista, todella kummallinen, valittava ja matala ääni. “Voi sitä ressukkaa, oliko sillä niin ikävä meitä” ajattelin liikuttuneena.

Mouruaminen kuitenkin jatkui ja kissa oli kuin jonkin hypnoosin vallassa. Sitten meillä välähti, että sillehän on tullut ensimmäinen juoksuaika! Se siitä kissan kaipauksesta –tai kaipaahan se jotain, mutta ei meitä.

Yöllä Minni herätti minut vähän väliä naukumalla, puremalla kaulaan, leukaan ja nenään. Päästin sen kolmen maissa ulos (tämä paikka on onneksi melko eristyksissä, eikä meillä ole lähinaapureita. Minni haluaa viettää yöt ulkona, lähinnä varastorakennuksessa).

Eläinlääkärin mukaan kissat leikataan vasta ekan juoksuajan jälkeen, joten toivotaan nyt, että ei tulisi pentuja.

Vielä kesä!

Onneks kana osasi pyyhkiä jalat . . .

Tänään oli niin lämmintä, että oviakin pystyi pitämään auki. Kanatkin huomasivat sen ja Ruskea johdatti Kinuskia eteiseen. En kyllä ala putsaamaan kanankakkaa eteisestä, joten tämä visiitti jäi lyhyeksi.

Viikonloppu meni kivasti, kun sisko Katri ja hänen tyttäret Laura ja Ella sekä Ellan poikaystävä Emil olivat kylässä. Harmi, ettei ollut niin lämmintä kuin tänään, mutta ei se visiittiä haitannut. Laura opetti mulle tuntikausia blogin tekemistä ja sain vihdoin avattua tämän homman - vaikka olen tehnyt töitä tietokoneella vuosikausia, niin ei ole tullut mentyä sosmediaan, vaikka niin monta kertaa on pitänyt;) -kiitos Lauralle hyvästä opetuksesta!
Sillä aikaa kun me tehtiin avausta blogiin, niin Ella ja Emil lähtivät metsään ja tulivat hyvän sienisaaliin kanssa: muutama tatti, kantarelleja ja suppiksia. Mutta niin vähän tatteja tänä vuonna! Itse en ole löytänyt kuin yhden matoisen.
Tatit on NIIN hyviä, kun ne siivuttaa ja paistaa voissa pannulla (tarpeeksi kuuma pannu!) + suolaa ja pippuria, nam!

Tänään mies päätti hakea aiemmin kaatamiaan puita pellonlaidasta Massikalla –"mukavaa" hommaa töiden jälkeen– mutta traktori juuttui metsään. Oli toinen kerta!
Eka kerta oli toissavuonna peltoa äestettäessä, kun oli satanut ja pelto oli liukas. -Silloin se luisui ojaan, joten piti soittaa naapurinisäntä apuun ;/

Pakko soittaa taas naapurille ja pyytää apuun.

Kasvimaan kitkeminen alkaa hieman kyllästyttää ja olenkin viime aikoina jättänyt kaiken kasvamaan. Keskityn lähinnä sadon korjaamiseen. Onneksi hankittiin keväällä sellainen halpis-kasvihuone, vaikka yleensä vastustan niitä. Unelmaa siitä ihanasta, vanhoista ikkunoista kyhätystä kasvihuoneesta ei olla ehditty toteuttamaan.
Tänä kesänä on satanut enemmän kuin tarpeeksi, mutta pahinta on ollut kylmyys. Monena iltana jo elokuun alkupuolellakin lämpötila laski alle kymmeneen asteeseen, joten ilman kasvihuonetta tuskin saataisiin tomaatteja. Ja mä olen tomaattifani, kasvatan ne itse siemenistä: jo maaliskuussa ne laitetaan pikku purkkeihin. Homma on siis noin puolen vuoden mittainen projekti.
Lämppäri ja kynttilät ovat nyt yöllä avuksi, jotta sato ei paleltuisi.

Vihdoinkin alkavat tomaatit kypsymään!

Avaus!

Hankimme mieheni Apin kanssa pari vuotta sitten pientilan, tarkoituksena viettää lomat ja viikonloput eläinten ja kasvien kanssa puuhaillen.
Tässä blogissa seurataan, miten yritys maalaiselämästä toimii: remontit, laajennus, kasvimaan perustaminen ja paljon muuta.
Haluan jakaa myös vinkkejä ja ohjeita kasvien kasvatuksesta.

Entinen torppa, nykyinen laajennettu mökki.